Moottoripyöräilyä Venäjän Karjalassa ja Kuolan niemimaalla

On kesäkuun loppu ja loma on alkamassa. Huomenna koittaa lähtö Venäjälle. Tarkoituksena olisi moottoripyöräillä Venäjän teitä vajaat kolme viikkoa ja noin 6000 km. Matkakuume alkaa olla mittarin äärirajoilla ja vielä olisi viime hetken pakkailut tehtävä. Toivottavasti kaikki tarpeellinen on tullut hankittua. No ainakin teltta ja makuupussi löytyy, vaatteita ja rahaa. Eiköhän niillä pääse alkuun. Pyöränä toimii vuoden 2014 BMW GS800. Tämä onkin ensimmäinen reissu tällä pyörällä. Hankin pyörän syksyllä ja kerkesin ajamaan sillä vain koeajoluontoisesti yhden viikonlopun ennen talvisäilytykseen laittamista. Kun talven aikana suunnittelin Venäjän matkaa, oli pyöräkuume aivan huipussaan. Harva se yö ajelin "gesulla" pitkin hiekkaisia Karjalan polkuja.

Viimeinen yö tuli nukuttua vähän huonosti ja kun uni ei tullut, lähdin aamulla aikaisin rajaa kohti. Auringonnousu oli kaunis ja reissun alku näytti hyvältä. Rajan ylitys tapahtui Vaalimaalta. Sieltä reitti jatkuu Sortavala-Kinnermäki-Petroskoi-Suojärvi-Porojärvi(Porosozero)-Sukkajärvi(Sukkozero)-Voloma-Tiksha. Kostamustieltä matka jatkuu Belomorski-Kemi-Murmansk-Apatity-Kantalahti-Umba-Kuzomen. Kuzomenista palaamme takaisin Kantalahteen ja sitten Povenets-Kargopol-Arkhangelsk-Vologda-Helsinki.

Vaalimaalla jono oli pitkä. Suomalainen autoilia vinkkasi, että moottoripyörällä voi ajaa suoraan venäjän raja-asemalle jonojen ohi. Huokaisin pyörällä suoraan passintarkastukseen raja-aseman viimeisiin liikennevaloihin. Venäläiset tullimiehet huitoivat minut viimeistenkin autojen ohi suoraan jonon ensimmäiseksi. Moottoripyörällä rajanylitys kävi todella nopeasti ja pian olinkin jo Venäjän puolella päristelemässä.

Heti ensimmäisenä päivänä sain nähdä, että venäjä on kurapyöräilijän unelma. Kiemurtelin Sortavalaan päin välillä todella leveitä sorateitä ja välillä kapeita mutkaisia pikkuteitä. Leveillä sorateillä kävi jatkuva rekkaralli ja hiekka pölisi niin että ei meinannut eteensä nähdä. Vastaan tuli pieniä venäläisiä kyliä ja kaupunkeja. Maisemat olivat kauniita. Jollain tapaa vaikutti, että aika olisi pysähtynyt täällä.

Olin tankannut pyöräni suomen puolella, enkä viitsinyt laiskuuttani puolikasta tankkia tankata rajalla. Luotin että matkalla olevissa paikoissa on bensa-asema. No mutta kuinkas kävikään, tankin valo alkoi vilkkua ja mistään ei saanut polttoainetta. Olin ajellut jo monta tuntia sorateitä ja päätin hypätä Sortavalaan menevälle päällystetylle päätielle. Eiköhän tässä ollut riittävästi soraa ensimmäiselle päivälle. Eikä mennyt montakaan hetkeä, kun vastaan tuli huoltoasema. Siellä tankattiin kuski ja pyörä.

Sortavalassa hellepäivä vaihtui kaatosateeseen. Kävin juomassa paikallisessa pari olutta. Ravintola oli täynnä suomalaisia känniääliöitä. Tuumasin että näitähän näkee kotonakin, joten menin nukkumaan hyvissä ajoin. Seuraavat oluet otetaan sitten jossain vähän paikallisemmassa paikassa.

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasin paikalliseen markettiin hakemaan aamupalaa ja evästä päivän matkalle. Tänään ajan Petroskoihin, jossa tapaan reissukaverini Jarkon. Ajelin päivän päätietä Petroskoihin päin. Siinä oli hyvät pinnat ja vähän liikennettä. Poikkesin välillä Kinnermäen kylässä, joka on vanha karjalaiskylä. Kylän vanhat puutalot tekivät vaikutuksen. Taloissa oli ovet auki ja kävin katsomassa paria niistä sisätäpäin. Paikalla ei ollut ketään joten lähdin jatkamaan matkaa. Kylä on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos sattuu pyörimään suunnilla.

Saavuin hotellille Petroskoihin ja Jarkko saapui melkein samaan aikaan. Tiedustelimme hotellilta mistä voi ostaa lippuja Kizhiin menevään laivaan. Hotellin nainen alkoi järjestämään asiaa. Aluksi näytti epävarmalta että saako lippuja ollenkaan seuraavalle päivälle. Lopulta liput järjestyivät ja meille pakkomyytiin myös suomea puhuva opas. Menimme keskustaan syömään ja onneksemme sieltä löytyi tuttu ravintola, Burger king. Hampurilainen huuhtoutui kurkusta alas parilla tuopillisella. Kävimme käppäilemässä pitkin Petroskoin katuja. Kaupunki vaikutti jotenkin nukkuvalta. Illalla kävimme paikallisessa tanssipaikassa, mutta ei sielläkään mitään menoja ollut. Väsynyt seikkailija jouti taas aikaisin nukkumaan.

Matkatoimiston mies saapui aamulla hakemaan meidät hotellilta. Kävelimme siitä laivasatamaan, joka oli aivan vieressä. Lippuja olisi näköjään myyty suoraan satamasta, eikä siitä olisi luultavasti pakkomyyty opasta. Matka kantosiipialuksella Kizhin saarelle kesti vajaa kaksi tuntia. Perillä meitä oli vastassa kansallispukuun pukeutunut vanhempi nainen, joka esittäytyi meidän oppaaksi. Hän oli suomen sukulainen, mutta en muista mistä heimosta. Hän oli taittanut matkan saarelle soutaen naapurisaaresta. Vaikka aluksi pakotetun oppaan ottaminen kierrokselle ärsytti, paljastui vanhasta naisesta kierroksen kohokohta. Rempseä muori kertoi ummet ja lammet elämästään ja suomen sukuisesta historiastaan. Toki hän kertoi meille myös Kizhin saaren tapahtumista, mutta muorin oma elämä oli jotenkin paljon mielenkiintoisempi.

Kizhin saarella asuvat ihmiset työskentelevät suojelukohteelle. Siellä oli muun muassa äiti ja tytär, jotka näyttivät kuinka tehdään perinteisiä koruja. Lisäksi mies näytti, kuinka puupaloista tehdään kirveellä päreitä kirkon kattoon ja kolme papin kuoro lauloi jotain kaunista kirkkomusiikkia. Muorin vetämän kierroksen jälkeen meillä jäi pari tuntia aikaa tutustua saareen. Kävimme kävelemässä läheisessä kylässä. Siellä harjoiteltiin jotain kansantanssin näköistä juttua. Saari oli kauttaaltaan hieno paikka.

Illalla saavuimme takaisin Petroskoihin, josta jatkoimme matkaa Suojärvelle. Tie oli monttuista asfalttia, jota "gesu" liiti kuin itsestään auringon laskiessa ja illan hämärtyessä. Suojärvellä yövyimme kotimajoituksessa. Seuraavana aamuna menimme keskustaan vaihtamaan rahaa. Olimme ottaneet paljon käteistä mukaan, koska emme olleet varmoja kuinka hyvin luottokortti toimii Venäjällä. Muutaman päivän maassa olleena voi todeta, että luottokortti toimii paremmin kuin käteinen. Missään ei ole rahanvaihtopisteitä. Pankissa rahan vaihtaminen oli jotenkin hankalaa ja hidasta, mutta eurot vaihtuivat rupliin ja matka jatkui Karjalan halki kohti Kostamustietä.

Miltä tuntuu olla erämaassa? Karjalan teiden varsilla sen voi tuntea. Tienvarsi on täynnä erämaajärviä, joiden rannalla ei ole mökkejä, ei veneitä, eikä ihmisiä. Villinä virtaavat joet halkovat läpi loputtomien soiden ja havumetsien. Pysähtyessä sadat tai jopa tuhannet valtavan kokoiset paarmat ovat heti kimpussa. Välillä ajetaan läpi puutalo kylien, joiden elämä vaikuttaa seisahtuneen jonnekin menneisyyteen. Teillä ei näkynyt autoja, eikä ihme koska tiet ovat paikoin todella huonokuntoisia. Jokaisessa kylässä tervehditään outoa kulkijaa ja tullaan juttelemaan. Suomea kylissä puhutaan vielä jonkin verran.

Tyhmyyksissä emme ostaneet matkalle mitään syömistä. Kyläkauppojen valikoima ei ollut kummoinen. Tarjolla oli kuivaelintarvikkeita, pottuja ja jotain lihoja. Me tyydyimme muoviin pakattuun kääretorttuun. Lisäksi otimme illaksi hieman olutta. Ajoimme päivän aikana noin 300 km ja pääsimme noin 100 km päähän Kostamustiestä. Tiet olivat koko matkan pelkkää soraa ja hiekkaa. Lisäksi teillä oli isoja kiviä jotka törröttivät 20 cm tienpinnan yläpuolella. Soiden kohdalla painunutta tietä on tasoitettu hienolla hiekalla. Kun eturengas uppoaa näihin hiekkaesteisiin, lähtee pyörä villisti hyppelemään aina tien toiselta puolelta toiselle. Vaikka nämä tilanteet tulivat eteen aina yllättäen ja nopeasti, niin pysyivät pyörät ja kuskit ehjänä. Ajaminen kävi raskaaksi aika nopeasti, helteinen keli ja haastavat tiet veivät voimat kuskeista. Pyörän pystyssä pitämiseen vaaditaan koko kehoa ja jo muutaman tunnin ajamisen jälkeen keho alkaa tuntua todella raskaalta ja olo nuutuneelta. Mutta se on hyvä, sitä tänne on tultu hakemaankin: seikkailua, hikeä ja vaarallisia tilanteita. Illaksi pystytimme leirin erämaajärven rannalle. Rauhaisan järven rannalla oli rentouttavaa kuunnella erämaan hiljaisuutta ja nauttia nuotion loimutessa pari olutta ennen nukkumaan menoa.

Hyvin nukutun yön jälkeen keräsimme roskat ja lähdimme jatkamaan matkaa. Aamupäivästä ajoimme Kostamustielle. Viimeiset 30 km olivat todella huonokuntoista asfalttia, jonka monttuja oli paikattu hienolla hiekalla. Ehdottomasti vaarallisin pätkä tähän mennessä. Montut tulivat yllättäen ja olivat välillä vaarallisen syviä. Vauhti oli syytä pitää riittävän suurena, jotta pyörät liitivät monttujen yli.

Kostamustien alku oli erittäin hyväkuntoista asfalttia, mutta muuttui nopeasti huonokuntoiseksi ja kuoppaiseksi. Vettä satoi kaatamalla ja näkyvyys oli erittäin heikko. Kostamustien ja Murmanskintien risteyksessä oli huoltoasema, johon pysähdyimme syömään. Ruoka ei ollut kummoista, mutta sitä söi nälkään, varsinkin kun edellinen päivä oli eletty kääretortulla. Söimme ja joimme kaikessa rauhassa. Sade lakkasi sillä välin ja taas oli hyvä lähteä tien päälle.

Ajoimme Belomorskiin ja kävimme katsomassa kalliopiirroksia. Kalliopiirroksille oli melko hankala löytää. Ajoimme kaupungin ja voimalan välistä tietä useaan kertaan edestakaisin. Tiesin että maalaukset ovat jossain sillä välillä. Mutta koska niitä ei alkanut löytymään, ajoimme omakotitalon pihaan ja kysyimme neuvoa. Oikealla suunnalla oltiin, mutta kohteeseen johdattava pieni kyltti tienreunassa ei sattunut väsyneisiin silmiin. Belomorskin kalliopiirrokset olivat rauhallinen kohde. Siellä ei ollut muita turisteja. Paikalla ollut opas tuli meille kertomaan paikan historiasta. Lisäksi juttelimme niitä näitä elämästä Venäjälla ja Suomessa. Opas puhui melko hyvää englantia.

Kalliopiirrokset olivat kostealla alueella ja siellä oli paljon hyttysiä että ihan hirvitti. Onneksi oppaalla oli karkotetta ja sen suihkuttamisen jälkeen hyttyset häiritsivät vähemmän. Naisen kertomasta jäi mieleen, että piirrokset olivat paljastuneet kun kaupunkiin rakennettiin vesivoimala ja vesi ohjattiin uudelle reitille. Kalliopiirrokset olivat muistaakseni noin 6000 vuotta vanhoja, eli niiden tekemisen aikoihin veden pinta on ollut huomattavasti matalammalla.

Aikamme katsottua kalliopiirroksia jatkoimme matkaa Kemiin. Illalla saavuimme kaupunkiin ja ajoimme suoraan satamaan, mistä laiva lähtee Solovetskin luostarisaarelle. Satamassa oli hotelli ja otimme yön siitä. Laivat lähtevät luostarisaarelle suoraan hotellin laiturista. Uni maistui telttailun jälkeen kunnon sängyssä ja aamulla heräsimme akut latautuneena. Kävimme kävelemässä päivän saarella. Luostari oli luostari ja saari oli saari. Tähän mennessä olimme nähneet jo monia venäläisiä kyliä, eikä saari poikennut niistä mitenkään. Mutta kaunis paikka saari kokonaisuudessaan oli.

Aamulla Jarkko lähti takaisin Suomen puolelle ja minä jatkoin matkaa Murmanskiin. Olin Murmanskissa pari yötä ja sitten suuntasin Apatityyn. Apatityllä ei ollut mitään tarjottavaa minulle. Talvisin se on laskettelukeskus ja kesällä voi tehdä vaelluksia vuoristoon. Minulla ei ollut aikaa jäädä vaeltamaan, vaikka olisinkin halunnut. Jatkoin matkaani Kantalahteen, jossa tapasin seuraavan etapin matkakaverin, isäni Pekan.

Kantalahdesta jatkoimme Umban kautta Kuzomeniin. Umbassa kävimme syömässä, vaikka tiesimme että se on kielletty kaupunki, eikä sinne ole asiaa ulkomaalaisilla. Tien varressa oli myös iso kyltti englanninkielellä, jossa kehotettiin pysymään poissa kaupungista.  Emme kuitenkaan voineet vastustaa seikkailua, johon kieltoa rikkomalla saattaisimme joutua. Ajoimme kaupunkiin ja söimme lounaan. Kun tulimme ulos ravintolasta, poliisit kaartoivat pihaan ja tulivat juttusille. Poliisit puhuivat vähän englantia ja kyselivät mihin olimme matkalla. He tarkistivat paperimme ja soittivat puhelun. Lopuksi he käskivät meidän poistua kaupungista välittömästi ja kääntyä Kuzomeniin menevälle tielle. Me toimimme ohjeiden mukaisesti ja jatkoimme matkaa.

Iso osa matkasta taittui hyvää päällystettyä tietä pitkin, joka kaarteli  Vienan meren rannikkoa pitkin. Sitten pinta vaihtui soraksi ja loppumatka mentiin pehmeää hiekkaa pitkin kangasmetsässä. Metsän tiet olivat upottavaa hiekkaa ja ajaminen oli raskasta. GS oli turhan raskas pyörä pehmeään hiekkaan ja sen hallitseminen oli haastavaa. Toki helteinen keli vei myös voimia.

Meren rannalle päästyämme silmiemme eteen avautui valtava hiekkaranta ja meren suolainen tuoksu täytti sieraimet. Hellettä piisasi ja rankkaa oli. Kaatumisilta ei vältytty, mutta onneksi mustelmia suurempia haavereita ei sattunut. Kokonaisuutena päivä oli hieno. Illalla saavuimme kylään ja nälkä purnasi mahassa. Kauppaa ei näkynyt. Kysyimme paikalliselta, että saisiko mistään ostettua ruokaa. Hän soitti kauppiaalle ja kauppias sanoi pääsevänsä paikalla puolen tunnin päästä. Siinä kävelimme Kuzomenin hiekkasia katuja ja ihmettelimme elämää. Kun kauppa aukesi, paikalle saapui myös paikallisia. Söimme iltapalaa auringon laskiessa, jonka jälkeen pystytimme teltat hietikolle.

Hyvin nukun yön jälkeen suuntasimme takaisin Kantalahteen päin ja otimme suunnanArkhangelin. Tiemme kävi Poventsan kautta Äänisen itäpuolelle. Tarkoituksemme oli käydäkattomassa myös Äänisen kalliopiirroksia, mutta Besov Nosin kylän läheisille kalliopiirroksille emme päässeet, koska puinen silta oli niin huonossa kunnossa. Kävellen sillalta olisi ollut matkaa paikanpäälle noin 10 km, joten päätimme kääntyä takaisin ja jatkaa matkaa Kargopaliin. Yövyimme Kargopalissa ja siitä ajoimme Arghankeliin. Arghangelista jäi mieleen vanhakaupunki, joka oli hieno. Yksi katu pelkkiä vanhoja puutaloja, muuten kaupunki oli kuin mikä tahansa 300 000 asukkaan kaupunki. Arghankelistä ajettiin Vologdan kautta Pietaariin ja sitten Suomeen.

Matkalla kilometrejä kertyi kokonaisuudessaan 6500. Parhaiten mieleen jäi kymmenet pienet puutalokylät ja Karjalan korven erämaat. Reissu Kuzomeniin oli myös yksi kohokohdista. Venäläiset Ihmiset olivat mukavia ja auttavaisia. Yhteisen kielitaidon puuttuminen luo välillä haasteita, koska Venäjällä puhutaan yllättävän huonoa englantia, myös isommissa kaupungeissa. Voisi oikeastaan todeta, että todella harva osaa puhua sanaakaan englantia. Mutta ne jotka puhuvat, jäävät mielellään rupattelemaan vaikka vähän pidemmäksikin aikaa. Venäjä oli helppo maa matkata, eikä meillä ollut minkäänlaisia ongelmia. Taskuun jäi pelkästään positiivisia kokemuksia. Mutta Venäjä on iso maa ja nyt olen nähnyt siitä vasta pienen siivun. Tulevaisuudessa tulee varmasti lähdettyä uusiin seikkailuihin Venäjän puolelle. Venäjä on aivan mahtava maa kurapyöräillä, koska siellä on valtava määrä sorateitä, eikä rajan taakse matka kauan kestä. Lisäksi venäjällä pystyy matkustamaan melko edullisesti.