Kuvasin uuden lyhytelokuvan perheeni kanssa kun olimme ulkoilemassa Vantaankoskella. Tällä kertaa elokuvan pääosan sai lapseni Elina. Mukaan elokuvaan pääsivät myös perheen molemmat koirat Mössö ja Jemma, sekä puolisoni Anne. Elina oli suorastaan luonnonlahjakkuus näyttelijänä. Eipä tyttöä tarvinnut paljon ohjeistaa kun hän veti roolin läpi aivan itsekseen.
Vaikka Elina onkin vasta 1,5 vuotta vanha oli hänen kanssaan helppoa tehdä elokuvaa. Annoin hänen vain touhuilla ja kuvasin sen sitten nauhalle. Tarinaa aloin rakentamaan vasta editoinnissa. Otettuani kaiken materiaalin koneelle aloin pyöritellä palasia ja rakentamaan niistä tarinaa. Muutaman päivän ihmettelin, eikä materiaaleista oikein alkanut syntyä minkäänlaista tarinaa. Lopulta keksin että Elina lähtee karkuun äidiltä ja lähtee hakemaan metsästä keppiä. Siitä sitten melko nopeasti syntyi elokuva lopulliseen muotoonsa.
Tämänlainen elokuvan tekemisen haastavuus oli juuri editointi vaiheessa. Materiaalia oli melko reilusti ja minkäänlaista tarina ideaa ei ollut pohjalla. Mutta kun aikansa jaksaa palasia pyöritellä, niin kyllä se kokonaisuus siitä yleensä hahmottuu.
Katsokaa elokuva ja nauttikaa. Muistakaa tilata kanavani ja tykätä videosta. Myös tänne blogin puolelle saa heittää ajatuksia. Kerron myös mielelläni lisää elokuvan teosta.
TEKNINEN TOTEUTUS
Ensimmäistä kertaa elokuvan teossa käytin gimbaalia. Ostin viikko sitten Zhiyun Cranea v2 ja täytyy sanoa että sillä saa mielettömiä kamera-ajoja. Kameran vakauttaminen kävi helposti. Toki compo Sony a6500 ja Sony SEL 24mm on helppo vakauttaa tasaisen painonsa vuoksi. Olen myös kokeillut vakauttamista Sony 18-105 objektiivilla ja tämän yhdistelmän etupainoisuuden vuoksi se on hieman hankalampaa. Parin kerran jälkeen vakauttaminen käy jo helposti.
Videon kuvaamisessa on käytetty sekä automaatti- ja manuaalitarkennusta. Sony 24mm objektiivin automaattitarkennus toimii pääsääntöisesti hyvin. Objektiivi ei ole mikään hiljainen, mutta tämänlaisessa videotyöskentelyssä se ei haittaa, koska taustaääniä ei jätetä lopulliseen videoon. Zhiyun Cranen kanssa hyvästä automaattitarkennuksesta on hyötyä kamera-ajoja tehdessä. Toki kannattaa aina otoksen jälkeen tarkistaa että tarkennus on kohdillaan.
Sony a6500 kuvanlaatu on mielestäni erittäin hyvä näin pieneksi kameraksi. Lisäksi tykkään käyttää flat profiileja kuten slog2 ja slog3. Tämä elokuva on kuvattu slog2 profiililla. Eniten harmaita hiuksia tuottaa ulkokuvauksissa kameran näyttö. Se on aika himmeä ja kun kuvataan harmaasävyisillä flat profiileilla on ulkona aika hankalaa saada selvää kuvan tarkennuksesta. Kun käytetään 4k kuvausta tai hiastuskuvausta himmenee näyttö entisestään. Siksi suosittelenkin hyvän ulkoisen näytön hankintaa.
KUVAUSKALUSTO
Sony a6500 Sony SEL 24mm f/1.8 ZA Zeiss Sonnar Sony E PZ 18-105mm f/4 G OSS Zhiyun Crane v2
Kommentit
Lähetä kommentti