Autonpesua itsepalvelupesulassa

Minulla on ollut tapana käydä pesemässä autoni itsepalvelupesulla. Näitä pesuloita on pääkaupunkiseudulla muutama. Itsepalvelupesulassa auton peseminen on helppoa - käyt ostamassa kassalta poletin ja laitat sen automaattiin.

Olen myös imuroinut autoni itsepalvelupesulassa. Minulla ei ole kotona varattuna auton imurointiin erillistä imuria ja itsepalveluimurointi on tähän todella kätevä ratkaisu. Kesän kynnyksellä näissä saattaa tosin olla jonoa.

Mikäli itsepalvelupesuloita käyttää, täytyy auto pestä niissä aika usein. Jos lika on kerennyt olla maalipinnassa liian pitkään, ei se enää lähde siitä pois. Silloin kannattaa auto viedä kunnolliseen automaattipesulaan.

Mitä tämä huvi maksaa? Viiden minuun pesu maksaa yleensä paikasta riippumatta noin viisi euroa. Auton pesuun näitä viiden minuun poletteja tarvitsee kaksi kappaletta. Imurointi maksaa suurin piirtein saman verran ja siihenkin kannattaa varata kaksi polettia, eli kymmenen minuuttia aikaa.

Auton sisätilat puhdistin Motonetin puhdistusliinoilla. Minulla autossa matkustaa myös koira ja kaksi lasta, joten penkit olivat tällä kertaa aika hirveässä kunnossa. Niissä oli muunmuassa koiran oksennusta. Motonetin kankaisen autonpenkin puhdistusliinat puhdistivat oksennuksen ja muut liat hyvin autonpenkistä. Olin suorastaan yllättynyt, kuinka hyvin lika lähti. Täytyy käyttää puhdistusliinoja toistekin. Auton ikkunant olen puhdistanut siihen tarkoitetuilla liinoilla.

Katso video tapahtumasta ja opi käyttämään itsepalvelupesulaa.

Muista laittaa kanava tilaukseen!


Kommentit

  1. Mieheni käy yleensä itsepalvelupesulassa auton pesemässä, itse taas tyykkään viedä sen automaattipesulaan. Tietenkin sisätilat pystyy hyvin tuossa itsepalvelupesulassa pesemään. Täytyypä pistää ostoslistalle puhdistusliinat. http://www.fiksupesu.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusliinat olivat käteviä. Itsekin käytän usein automaattipesulaa, mutta jos autosta pyyhkäisee vaan pölyt pois, niin silloin itsepalvelupesula ajaa asian

      Poista

Lähetä kommentti