Päivä Lontoossa, Lontoon parhaat nähtävyydet


Englanti oli yksi viimeisimmistä maista jossa en ole käynyt Euroopassa. Jostain syystä olen onnistunut välttelemään tätä tuulista ja kylmää saarta. Olen haaveillut matkasta pohjois-Englantiin, Skotlantiin ja Irlantiin. Olen kuitenkin jättänyt matkan tekemättä koska näiden saarivaltioiden säätä aina parjataan. Miksipä lähteä Suomen sateista ja kylmistä keleistä, mikäli kohdemaalla on odetettavasti vähintään yhtä kurjia kelejä.

Hyde Park Lontoo

Tällä kertaa isäni soitti ja kysyi, että lähdenkö Eric Claptonin konserttiin Royal Albert Halliin. Olen vuosia halunnut mennä sinne katsomaan jonkun huippu esiintyjän ja Clapton on juuri paikan arvolle sopiva. Mutta kun lähdetään Englantiin asti, niin päätettiin ottaa samalla vajaa viikon mittainen loma ja lähteä katsomaan Lontoon ja sen lähialueiden nähtävyyksiä. Tällä reissulla vietimme Lontoossa yhden illan ja sitten vielä kokonaisen päivän.

Lontoo on  yksi maailman suosituimmista kaupunkikohteista matkailun saralla ja siellä monenlaista nähtävää. Mutta onko siellä mitään senlaista, mitä en olisi jo nähnyt jossain muualla. Mikä erottaa Lontoon maailman muista metropoleista. Minun vastaukseni tähän kysymykseen on, että ei mikään. Toki siellä on punaisia kaksi kerroksisia busseja ja vanhan mallisia mustia takseja, mutta muuten se on aivan tavallinen länsimaalainen kaupunki.

Nautiskelua Hyde Parkin aamuauringosta

Mitä tehdä Lontoossa odotellessa illan konserttia?

Ensimmäisenä iltana kävimme katsomassa Themes joen varren nähtävyydet ja kävimme paikallisessa bubissa. Kaupunki oli hieno iltavalaistuksessa, mutta se ei herättänyt mitään suuria tunteita. Minulle tuli päälinmäisenä mieleen, että tämä kaikki on nähty miljoona kertaa jossain muualla päin maailmaa.

Aamulla lähdimme Hyde Parkiin. Siellä oli mukavan leppoisa tunnelma. Hevoset kiersivät ratsastajien kanssa puistossa kiertävää rataa. Kevään kukat olivat puhjenneen kukkaan ja puistossa oli kiva nauttia keväisestä auringon paisteesta. Olin aivan yllättynyt keleistä. Kerrankin tuuria matkassa, eikä Englannille tyypillisistä sateista ole tietoakaan (tätä herkkua tosin kesti vain reissun ensimmäisen päivän. Kaikkina loppuina päivinä satoi enemmän tai vähemmän, eikä aurinkoa paljon näkynyt).

Hyde Park Lontoo

Hyde Parkissa kävimme katsomassa prinsessa Dianan muistomerkin. Ja täytyypä sanoa, että se oli tosi hieno. Muistomerkillä virtasi puro kaulakorun muodossa ja siinä oli jotain tyylikästä, mitä yleensä ei ole muistomerkeissä. Kävin myös katsomassa Speaker Cornelin. No siitä ei ole mitään mainittavaa ja sitten vain muuten tuli kierreltyä ja katseltua puistoa. Puisto on ehdottomasti yksi hienoimmista puistoista missä olen käynyt. Todellinen henkireikä metropolin sydämessä.

Prinsessa Dianan muistomerkki

Hyde parkista lähdin kävelemään koti Big Beniä. Siinä matkalla tuli vastaan muun muassa Buckinhamin palatsi. Sinne ei valitettavasti päässyt vierailulle sisään. Päästyäni Big Benille, huomasin että eihän kellotornia voi edes nähdä. Se oli peitetty rakennustelineillä ja suojamuoveilla. Big Benin kellotorni oli laitettu kunnostukseen ja tällä kertaa tämä Lontoon ehkä se kuuluisin maamerkki jäi näkemättä. Mutta ei se minua haitannut. Hyvä että näitä kunnostetaan.

Themes joen varrelta

Lopuksi suuntasin vielä Tower Bridgelle. Se oli hieno vanha silta. Siinä oli vieressä myös Tower linna. En käynyt kummassakaan sisäpuolella, koska halusin nautiskella ennemmin kevään lämpimästä auringon paisteesta ja yleisestä tunnelmasta. Näin toukokuussa turisteja ei ollut aivan ruuhkaksi asti. Veikkaan että kesällä turisteja on riesaksi asti.

                                Kuvassa taustalla Tower Bridge

Towerin Linna

Kannattaako Lontooseen matkustaa?

Sanotaan näin, että Lontoo on hieno kaupunki, mutta minun mielestäni se ei eroa muista maailman metropoleista kovinkaan paljon. Se on ihan kiva ja kaunis kaupunki. Toki siellä on omat erikoisuutensa kuten mustat "vanhat" taksit ja punaiset kaksi kerroksiset linja-autot, sekä Big Ben ja monta muuta kuuluisaa nähtävyyttä, joita näkee toistuvasti elokuvissa ja lehtien palstoilla. Sieltä löytyy kulttuuria, museoita ja vaikka mitä muutakin.

Käy katsomassa "Päivä Lontoossa matkavideoni". Muista laittaa kanava tilaukseen!

Minulle riitti yksi päivä Lontoossa. Sen aikana kerkesin käydä kiertämässä suurimman osan Lontoon maamerkeistä ulkoa päin ja sisältä minua ei niitä kiinnostanut katsella. Isolle osalle matkaajista yksi päivä on varmasti liian vähän, jos mielii katsella nähtävyyksiä vähääkään tarkemmin. Itsekin tulee todennäköisesti mentyä vielä uudestaan sinne, koska Lontoon kuuluisat musikaalit ovat vielä näkemättä. Tälle matkalle minulle riitti kuitenkin yksi konsertti.

Royal Albert Hall

Itselläni tämä oli konsertti matka. Eli minun kohteeni Lontoossa oli Eric Claptonin keikka. Ja pitää vielä lopuksi mainita, että Royal Albert hall oli nimensä veroinen. Se on varmasti hienoin konsertti paikka missä minä olen käynyt. Siellä on myös erittäin hyvä akustiikka. Harvoin rock-konsertti kuulostaa niin hyvältä.

Hyvä meininki Royal Albert Hallissa

Kiitos kun luit jutun! Muista heittää kommentti ja käy Youtube kanavaltani katsomassa matkavideo päivästäni Lontoossa: Youtube kanavani

Antti Soininen

Englannin matkakertomuksen osa 2: Road Trip elokuva jossa seikkaillaan muun muassa 
Stonehengellä:





Kommentit